Olisitteko uskoneet, että nykypäivän valveutuneena ja oikeuksistaan tietoisena potilaana voi vielä törmätä hoitajaan, jolla on yövuoronsa aikana niin kiire, ettei hän ehdi antaa liikkumaan pääsemättömälle potilaalle vettä, jotta potilas olisi saanut otettua pöydälle jätetyt kipulääkkeet?

Sairaanhoitajaliiton sivulta löytyvissä Sairaanhoitajan eettisissä ohjeissa sanotaan sairaanhoitajan toimivan tehtävässään oikeudenmukaisesti. Hän hoitaa jokaista potilasta yhtä hyvin ja kunkin yksilöllisen hoitotarpeen mukaan, riippumatta potilaan terveysongelmasta, kulttuurista, uskonnosta, äidinkielestä, iästä, sukupuolesta, rodusta, ihon väristä, poliittisesta mielipiteestä tai yhteiskunnallisesta asemasta.

Olen nähnyt ja kuullut monenlaisesta hoitajuudesta lyhyen urani, opiskeluaikani sekä potilaana ja omaisena ollessani. Olen tähän asti uskonut, että jokaisessa hoitajassa on sydämen hyvyyttä, ja potilaiden negatiiviset kokemukset selittyvät kohtaamattomilla kemioilla, kiireellä tai huonolla päivällä, vaikka nämä asiat eivät saisikaan vaikuttaa hoitajan työntekoon. Olen ajatellut ammattikuntani edustajien olevan ”vain ihmisiä”, jotka saattavat joskus erehtyä ja katuvat huonoa käytöstään. Läheisen ihmisen viimeaikaiset kokemukset saivat minut miettimään hieman epäuskoisesti, voiko hoitaja sittenkin vain olla välinpitämätön tai jopa tahallaan ilkeä.

Pelkästään sairaanhoitajaksi kouluttautuminen vie kolme ja puoli vuotta. En muista omasta koulutuksestani yhtään kurssia, jossa emme olisi jollain tavalla törmänneet sairaanhoitajan eettisiin periaatteisiin siitä, että taustastaan huolimatta jokainen potilas on yhtä arvokas. Hoitajuuteen liittyviin ammatillisiin ja eettisiin pelisääntöihin törmää työssään päivittäin, ja lisäksi nykyajan potilaat ja omaiset ovat entistä tietoisempia omista ja läheistensä oikeuksista, joten voin vain ihmetellä ääneen sitä raadollista tosiasiaa, että ylipäätään on mahdollista törmätä hoitajaan, jota nämä periaatteet tai niiden kunnioittamatta jättäminen eivät hetkauta. Vielä pahempaa on, mikäli me sallimme työkaveriltamme koko työyhteisön leimaavan käytöksen.

Tarinaani liittyvä potilas oli käynyt läpi suurehkon leikkauksen ja oli osastolle tullessaan huonovointinen ja kivulias. Kivunhoitoon suunniteltu epiduraali laski verenpainetta epäedulliselle tasolle. Liikkumaan pääsyä hidasti infuusiot, katetri ja dreeni. Lisäksi epiduraalinen kivunhoito aiheutti pahoinvointia. Hieman myöhemmin epiduraalista kivunhoitoa vähennettiin ja lopulta siitä luovuttiin. Vaikka potilas pääsi irti katetrista ja infuusioista, liikkuminen ja asennonvaihtaminen olivat vielä leikkauksen, kipujen ja dreenin vuoksi vaivalloista. Potilas oli oli pyytänyt kipulääkettä, jotka hoitaja toi potilaan pöydälle. Potilas pyysi vielä vettä, jonka avulla olisi saanut nielaistua lääkkeet, mutta veden antamiseen hoitajalla ei ollut aikaa. Potilas sai vettä huonekaveriltaan pyytämättä.

Kävin tervehtimässä vierailuajalla potilasta osastolla pariin kertaan. Hän on minulle tärkeä ihminen. Ensimmäisellä kerralla huonovointinen ja kivulias potilas nuokkui, vaikka verenpaineiden seurantaan tuotu laite hälytti kahden potilaspaikan välissä taukoamatta.  Toisella kerralla potilas kertoi kuulumisiaan edelliseltä illalta ja yöltä; avunpyyntöön asennonvaihdosta reagoitiin käskyllä painaa sähkösängyn kapulan nappeja. Potilas oli pahoitellut hoitajalleen, että sänky sotkeutui verensekaiseen eritteeseen, kun dreenipussin letku oli irronnut, jolloin potilaalle oli tiuskaistu sängyn sotkeutuvan, koska potilas olisi itse repinyt letkun irti. Olin pettynyt. Jokaisella kerralla potilaan tarvitsema apu olisi vienyt hoitajalta aikaa muutaman minuutin verran, ja hyvä käytös puolestaan ei olisi maksanut hoitajalle mitään.

Potilaana vuoteessa makasi vahva ja kovan elämänkoulun läpi käynyt nainen, joka oli hiljattain saanut elämää pysähdyttäviä uutisia. Potilas, jonka urheuden takaa näkyi kyyneliä ja joka eli monien muiden potilaiden kanssa samaa epätietoisuutta elämän jatkumisesta. Mielessä pyöri kriisin eri vaiheita, huoli omasta ja perheen selviytymisestä ja kuntoutumisesta. Potilas, jonka todellisuus oli kamppailua kivun ja sietämättömän kivun rajasta, avunpyytämisen ja avunsaamisen vaikeudesta. Sängyssä olisi voinut olla kuka tahansa nainen, äiti, mummo, täti tai kummi, mutta  potilasvuoteessa makasi kollegaansa häpeävä sairaanhoitaja, joka tiesi oikeutensa potilaana.

Tässä tapauksessa potilaan ja omaisten tausta vaikuttivat hoidon laatuun ratkaisevasti ja selkeästi. Näiden kahden epäasiallisen hoitajan kollega otti vastaan palauteryöpyn ja auttoi antamaan kirjallista palautetta potilaan kokemuksista. Hän myös lupasi potilaan niin halutessa jutella kollegoidensa kanssa tapahtumista ja mahdollistaisi tarvittaessa osastonhoitajan ja potilaan kohtaamisen. Myös potilasasiamies vilahti keskusteluissa. Hoitajan silmissä vilahti häpeä, kun hän kuuli kollegoidensa käytöksen, ja huolimatta siitä, että joutuisi itse vaikeaan asemaan, hän ajoi potilaansa etua. Myös seuraavana vuoroon tullut mieshoitaja ansaitsi lämpimät kiitokset.

Tilanne, jossa potilas olisi ansainnut turvallisuuden tunteen ja hetken verran apua, onnistuivat nämä kaksi kiireistä hoitajaa pilaamaan luottamuksen koko osastoa kohtaan. Potilas ei saanut hoitajiltaan anteeksipyyntöä tai pahoitteluja. Siihen, kolkuttaako omantunnon ääni, emme koskaan saane vastausta. Potilas vietti osastolla muutaman vuorokauden, mutta sairauden hoito ja toipuminen jatkuu yhä; toipumisen ja selviytymisen matkalle toivotan enkeleitä ja voimia selvitä päivä kerrallaan.

Meille hoitajille toivon voimia jaksaa hoitotyössä. Vaikka tuntuisi miltä, toivon ettemme sysää potilaille negatiivista viestiä mistään syystä, sillä he eivät ole olemassa meitä varten, vaan me heitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.